Kalastusretket

Järjestämme erilaisia retkiä myös kalastuksesta kiinnostuneille.

Lyhyemmistä päiväretkistä kiinnostuneille tarjoamme ohjelmaa, jonka kesto on noin neljä tuntia. Retki suuntautuu Kilpisjärven lähialueelle.

Kilpissafareilla on myös kalastustukikohta Luohtojärvellä. Alueella sijaitsee kaksi neljän hengen kämppää, wc sekä sauna.

Luohtojärven kalastustukikohta

Luohtojärven kalastustukikohdassa on kaksi neljän hengen kämppää, sauna ja wc. Luohtojärvi sijaitsee reilun 30 kilometrin päässä Kilpisjärveltä Käsivarren erämaa-alueella kolmen muun rauturikkaan järven tuntumassa suurtuntureiden ydinvyöhykkeellä. Itse Luohtojärvi kuuluu Metsähallituksen hoidettujen järvien kantaan, joten kalastaminen vaatii kalastusluvan. Kalastuslupa maksaa 10€/henkilö/vrk. Kilpissafarit myy Metsähallituksen kalastuslupia. Viereisillä Rimmajärvellä ja kahdella Urttasjärvellä kalastaminen on sallittua ilman lupamaksua.

Kuljetukset Kilpissafarien avustuksella onnistuvat joko siten, että asiakkaat tilaavat kuljetuksen itselleen ja tavaroilleen rekikyydillä tai vuokraavat oppaan retkelle. Yhteen rekikyytiin mahtuu neljä henkilöä tavaroineen, eli yhden kämpän asukkaat ja tavarat. Mikäli asiakkaat ajavat omilla moottorikelkoilla ja kuljettavat omat tavarat itse, tarvitsevat he vain oppaan. Mikäli asiakkaalla on moottorikelkka käytössään retken aikana, hän voi ajaa siirtymiä Urttasjärvien, Rimmajärven ja Luohtojärven alueella ilman erillistä lupaa. Kilpissafarit vuokraa moottorikelkkoja ja muita oheistuotteita reissun ajaksi.

Kämppien varustukseen kuuluu neljä sänkyä, tyynyt, patjat, ruokapöytä, termostaattilämmitin, kaasukeitin ja ruoanlaittoon tarvittavat perusvälineet. Lämmitysjärjestelmä toimii siten, että kämpän sisäilma ei muutu kosteaksi, kuten perinteisesti kaasulla lämmitettäessä. Lämmitin ottaa ulkopuolelta lämmitettävän ilman. Kämppien yhteiskäytössä on wc, sauna, jääkaira ja pyynnöstä voi lisäksi saada muutaman porontaljan mukaan retkelle.

Neljän järven alueelta pilkitään pääasiassa rautua, mutta taimentakin voi saada.

Kilpissafarit vuokraa retkelle mukaan jääkairoja, moottorijääkairoja, kalastusvälineitä, moottorikelkkoja, rekiä, pilkkitelttoja, vaatetuksen, makuupusseja, oppaan, potkureita, suksia, lumikenkiä jne.

Mukaan kannattaa ottaa ainakin omat pilkki- ja ruokailuvälineet, makuupussi ja lakanat sekä wc- ja talouspaperia.

Mikäli et löytänyt etsimääsi, voimme tehdä juuri teille räätälöidyn ohjelman. Tarvittaessa voimme suunnitella koko retkenne kuljetuksineen.
Pyydäthän tarjouksen joko puhelimitse tai sähköpostitse.

Hinnasto Kämppävuokran yhteydessä:

Tuote
Hinnat Sis. ALV
Yöpyminen / vrk
(1.4 – 20.5 aikana)
 100 € + 20 € / henkilö
Yöpyminen / vrk
(1.2 – 31.3 aikana)  
 50 € + 20 € /henkilö
Rekikuljetus  
170 € / suunta
Opastus
150 € + 5 € perässä ajava kelkka /suunta
Moottorikelkka + henkilöreki
alkaen 100 €/vrk+polttoaineet
Moottorikelkka    
alkaen 80 € /vrk+polttoaineet
Henkilöreki (6henk)
45 € / vrk
Reki (tavaroille)
25 € /vrk
Pilkkiteltta
25 € / vrk
Vaatesetti
20 € / vrk
Makuupussi 
15 € / vrk
Jääkaira
10 € /vrk
Pilkkisetti sis. käsikaira, sohjokauha
15 €/ vrk
Pilkki 
5 € / vrk
Moottorijääkaira   
50 € /vrk
Opas 
300 €/ vrk
Potkuri   
10 € / vrk
Sukset ja sauvat 
15 € / vrk
Lumikengät ja sauvat
15 € / vrk
Ahkio
        10 € / vrk